torstai, 4. helmikuuta 2010

E621 eli MSG

Yksi aspartaamin jälkeen paljon tapetilla ollut lisäaine on elintarvikkeissa käytettävä E621. Itse luovuimme mieheni kanssa E621 käytöstä jo yli vuosi sitten. Syy oli se, että luin useasta lähteestä sen aiheuttavan migreeniä (jota minulla silloin oli jo aivan liikaa). Kiinnitettyäni asiaan huomiota, huomasin ja muistin kuinka aina ennenkin esim. sipsien syönnin jälkeisenä päivänä oli joko lievä tai paha migreenikohtaus.

 
E621- mitä se on ja miten sitä valmistetaan? 
E621 on synteettinen, valkoinen, hajuton ja kidemäinen jauhe (MSG, eli monosodium glutamate), joka tehostaa mm. liha-, ja kasvisruokien omaa makua. Aine on riippuvuutta aiheuttava ja sen terveellisyydestä käydään kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan.

Glutamaatti on luonnossa esiintyvä aminohappo, jota on lähes kaikissa kypsentämättömissä kasviksissa, soijakastikkeessa, sinihome-, ja emmentaljuustoissa ja jonkin verran myös rintamaidossa. Elimistössämme glutamaatti siirtää ärsykkeitä hermosolusta toiseen (hermosolujen kasvu ja erilaistuminen, liikkeiden säätely, oppiminen, muisti, tunne-elämykset), eli sillä on tärkeä tehtävä.

1900-luvun alusssa E621:tä uutettiin vehnägluteenista (sis.  paljon glutamaattia), myöhemmin valmistuksessa alettiin käyttää Micrococcus glutamicus-nimistä bakteeria, koska se tuli halvemmaksi. Nykyään käytössä oleva E621 valmistetaan myöskin bakteerikäymisen avulla, mutta lähteinä käytetään vehnängluteenin lisäksi myös soijajauhoja ja juurikassokerimelassia.

Missä ja miksi E621:tä käytetään?
Suosituimmat käyttökohteet ovat:
• Einekset (mm. valmisruuat)
• Lihavalmisteet (leikkeleet, marinoidut lihat)
• Kasvisliemikuutiot (sisällysluettelossa ensimmäisenä tai toisena listalla kummittelee yleensä juuri E621 ja silti tuotetta myydään kasvisliemikuution nimellä. Harhaanjohtavaa kenties?)
• Maustesekoituksissa (esim. aromisuola, Thai-mausteet)
• Monissa muissa tuotteissa, jotka ovat valmiiksi maustettuja (marinadit, dippipussit, sipsit, nuudelit, säilykkeet) yms.

Aine saa makuaistimme luulemaan, että ruoka on aromaattisempi kuin se oikeasti onkaan. Pitkälti tämän keinotekoisen aineen vuoksi ne raaka-aineet sekä elintarvikkeet, jotka ovat lisäaineettomia, saattavat säännöllisistä E621:n käyttäjistä olla mauttomia.

Einekset ovat nykyään niin käsiteltyjä ja vedellä pumpattuja, että ne eivät yksinkertaisesti maistu. Lisäaineteollisuuden vastaus mauttomien einesten kanssa pähkäileville ruokateollisuudelle on tässä tapauksessa tietysti: E621. Sen lisäksi, että aine maistuu herkulliselle, se on halpaa ja kestää koko teollisen prosessin hyvin. E621 tekee ruuasta jopa niin "hyvää", että ruokaa tulee syöneeksi enemmän kuin normaalisti söisi. On tehty tutkimus siitä, kuinka E621 voi lisätä ylipainoa.

Ainetta tarvitaan vain pieniä määriä tekemään elintarvikkeesta maukasta (lihavalmisteissa max. 10 g/kilo). E621:n avulla ruokateollisuus voi käyttää paljon vähemmän tuoreita ja oikeita raaka-aineita. Kuulostaako tämä sinusta reilulta kuluttajaa kohtaan?

Sivuvaikutuksia? 
E621 voi aiheuttaa tunnottomuutta, polttelua, kihelmöintiä, rintakipua, päänsärkyä, pahoinvointia, sykkeen nousua, uneliaisuutta ja yleistä heikkoutta (lapsilla lisää mahdollisuutta sairastua mm.  ylivilkkaushäiriöön AD/HD). Ainetta ei suositella astmaatikoille eikä sitä saa käyttää lastenruuissa. Kokemuksia sivuvaikutuksista mm. täällä. Itse allekirjoitan seuraavista ainakin päänsäryn, pahoinvoinnin ja uneliaisuuden.

Miten välttää E621:tä? 
1) Nauti einesten tilalta ennemmin itse tehtyä ruokaa TAI
2) Lue elintarvikevalmisteiden sisällysluettelot ja tarkista näkyykö siellä seuraavia lisäainekoodeja: E620-E635 (ovat kaikki arominvahventeita!)
3) Suosi luomua
4) Suosi tuoretta ja elävää ruokaa (kasvikset, hedelmät)
5) Valmista itse esim. bataatti/lanttu/porkkanasipsejä, suolapähkinäseoksia, omia mausteseoksia dippiin..
6) Pyydä erityisesti kiinalaisessa ravintolassa syödessäsi tuote ilman MSG:tä!
7) Voit tietysti kysyä käytetäänkö E621:tä missä määrin mm. työpaikkaruokalassasi tai lastesi kouluruokalassa :)
8) Jos haluaa käyttää kasvisliemikuutioita, on niitä tarjolla ilman E621:tä esim. Herbamarella


HaLo

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiitoinen teksti.... ja asiaa oli paljon. Joitain uusia näkemyksiä ilmeni E621 osalta.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mielenkiintoinen juttu. Minä kärsin useista migreeneistä per kuukausi ja tuo ruokapuoli on kiinnostanut mutta en ole E620 löytänyt mistään koodina.

HaLo kirjoitti...

Anonyymi: Arominvahventeita on monenlaisia. Mikä kamalinta, natriumglutamaattia ei periaatteessa edes tarvitse mainita pakkausselosteessa. Suosituimpia arominvahventeita ovat:

E620 glutamiinihappo
E621 natriumglutamaatti
E622 kaliumglutamaatti
E623 kalsiumglutamaatti
E627 natrium-5'-guanylaatti
E631 natrium-5'-inosinaatti

Ja hiivauute on yhtä paha.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymin on pakko kertoa tuloksia.
Ennen minulal oli jopa 10 migreenikohtausta 20 päivän sisällä ja nykyään kuukaudessa 2-3. Jättämällä pois natriumglutamaatin, aspartaamin sekä aromivahvinteen ovat migreenikohtaukset hävinneet lähes kokonaan. Yhden kohtauksen tiedän liittyneen kyläpaikan pitsan tomaattisoseeseen.

Kiitos tiedoista. Elämä on hieman helpompaa =)

Anonyymi kirjoitti...

Niin tuo 17.9 oli päivä jolloin muutin ruokavaliotani =) Ihana ja selventävä kirjoitus sinulla asiasta.

HaLo kirjoitti...

Anonyymi: Todella hienoa kuulla, että kohtauksesi ovat vähentyneet noin radikaalisti — vau! :)

Anonyymi kirjoitti...

"(lapsilla lisää mahdollisuutta sairastua mm. ylivilkkaushäiriöön AD/HD)."

ADHD on paljon muutakin kuin "ylivilkkaushäiriö" ja se on aina, AINA synnynnäinen neurologinen poikkeama. Sitä ei voi mikään ruoan lisäaine aiheuttaa vaikka kuinka yrittäisit lukijoitasi pelotella.

Fear, Uncertainty, Doubt. Hankkikaa oikeaa, tutkittua tietoa, älkää luottako tällaisten blogien "tietoon". Melkein yhtä hirveää ylilyöntiä kuin Ilta-Paskan artikkeleissa.

Anonyymi kirjoitti...

Jännä juttu että näissä kaikissa kirjotuksissa on ohitettu todellinen syy miksi e621 käytetään. Eli tuote on käynyt läpi niin kovan teollisen prosessin että siitä on kadonnut maku. Eli tuote on niin huonolaatuinen ettei se maistuisi miltään ilman natriumglutamaattia / hiivauutetta. Varsinkin kevyttuotteissa e612 on tuttu koska raaka-aine on jouduttu pilkkomaan osiin jotta siitä saadaan rasva tai sokeri pois. Tämän jälkeen ruoka-aine kootaan uudelleen. Jotta tuote maistuisi joltakin sokerin ja rasvanpoiston jälkeen siihen pitää lisätä lisäaineita jotta ensinäkin a. ruoka pysyisi koossa. b. ruoka maistuisi joltakin. c. jotta siinä olisi väriä. Eli kaikki tuotteet jotka sisältävät e612 ovat raaka-aineiltaan ja prosessoinnin niin luokattomia ettei niitä kannata ostaa. Valmistaja ei itsekään usko että tuotetta pystytyttäisiin myymään ilman huijausta. Joten mikä on kyseisen valmistajan moraali?

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Olisitkohan osannut kertoa, mistä hiivauutetta, natriumglutamaattia tai muuta aromivahvennetta saisi ostettua? Kysyn siksi, että olen pitkään kärsinyt todella voimakkaista vatsakivuista, jotka alkavat aina välittömästi ruokailun jälkeen. Yleensä näitä vatsakipuja tulee ravintolassa ruokailun jälkeen tai kotona puolivalmisteista tai tietyistä mausteseoksista. Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa ja hiivauute/E621 näyttäisi olevan yksi yhdistävä tekijä. Minulle on varattu aika ruoka-aineallergia testeihin mutta YTHS:n mauste- ja lisäainesarjasta ei kuulemma löydy lainkaan aromivahventeita. Itse niitä saa kuitenkin tuoda testiin mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minulle on varattu aika ruoka-aineallergia testeihin mutta YTHS:n mauste- ja lisäainesarjasta ei kuulemma löydy lainkaan aromivahventeita. Itse niitä saa kuitenkin tuoda testiin mukaan.--------------Minulle tehtiin meilahdessa normaalit pricktestit ja niissä ilmeni ,että olen hiivauutteelle allerginen.Sen jälkeen olen vältellyt E621 ja muita aromivahventeita.Oloni on kohentunut huomattavasti.
Eli siis sanomani oli se,että hiivauute pricktesti oli siinä mukana sairaalan puolesta.
Nykyaikaisessa valmisruoassa on uskomaton määrä kaikenlaista moskaa mistä kuluttaja ei oikein tiedä mihin niitä käytetään vaikka niiden nimetkin siellä on mainittu.
T:Petri

Comments