tiistai, 8. kesäkuuta 2010

Hormoniehkäisyn lopettamisen seurauksia

Kerroin teille aiemmassa postauksessa maaliskuussa kuinka lopetin kahden vuoden jälkeen ehkäisylaastarin käytön. Mitä osaan sanoa lopettamisen vaikutuksista nyt kolmen kuukauden jälkeen?

Suoranainen vaikutus alussa oli odotettavasti omiin hormoneihin, jotka menivät aivan sekaisin; migreeniä oli parin viikon ajan todella paljon. Sitten pahin hormonimyrsky ilmeisesti hellitti elimistön paniikkitilan jälkeen. Ihme kyllä, nyt menkat ovat olleet säännöllisemmät kuin koskaan ennen.

Kuva: Impactlab

Koin myös lisääntynyttä ylitunteellisuutta, jota kesti pari viikkoa. Pienetkin asiat nostattivat kyyneltä silmäkulmaan, vaikka kaikki oli hyvin :) Alkavan veritulpan oireet katosivat ensimmäisen kuukauden aikana kokonaan, joten ihan fiksun päätöksen teimme mieheni kanssa.

Laastarinkäytön lopettamisella oli vaikutusta myös painoon, joka on noussut 3-4 kiloa tässä parin kuukauden aikana, vaikka syömiset ovat olleet kuta kuinkin samaa kuin aiemminkin. Epäilen tämän johtuvan siitä, että hormonit ovat edelleen sekaisin ja kilpirauhanen reagoi tähän (minulla on taipumusta vajaatoimintaan). Uskon, että tilanne tasaantuu painonkin osalta tässä puolen vuoden tai viimeistään vuoden sisällä, kun hormoneja ei tule lisää elimistöön.

Ihan hyvin pärjää ilman hormoniehkäisyä, vaikka siitä luopuminen tuntui itselleni ensin lähes katastrofilta. Tietenkin kuvittelin kaikki pahimmat oireet mitä voi tulla — eniten pelotti, että jos migreeni äityy vielä pahemmaksi. Pääsin kuitenkin helpommalla kuin ajattelin :)

Mitä oireita teillä on ollut hormoniehkäisyn lopettamisesta ja miten olette selvinneet niistä?

HaLo

12 kommenttia:

Nounou kirjoitti...

Hormonitoiminta tuntuisi olevan edelleen sekaisin. Hakiessani yli 10 vuotta sitten apua akneen sain lääkkeeksi ehkäisypillerit. Auttoivat kyllä, mutta niiden lopettamisen jälkeen elämä onkin ollut yhtä taistoa. Lukuisat antibiootti yms. lääkekuurit tuskin ovat auttaneet tilannetta.

Vhh-ruokavaliolla tuntuisi olevan jotain ihan oikeaa potkua, joskaan ihoni ei vieläkään ole virheetön. Myös öljypuhdistus pojottaa.

Tiivistettynä: En ole selvinnyt.

HaLo kirjoitti...

NouNou: Kuulostaa hurjalta! Oletko koskaan ajatellut hakea apua homeopatiasta? Itselläni muutamat homeopaattiset valmisteet auttaneet tässä "selviämisurakassa".

Antibioottikuurit kyllä kuluttavat yleiskuntoa ja erityisesti suolistoa, toivottavasti et joudu syömään niitä enää kovin usein.

On nuo hormonit melkoisia myrkkyjä.. Tsemppiä sinne :)

Nevie kirjoitti...

Lopetin hormoniehkäisyn siinä vaiheessa, kun lapsen hankinta tuli ajankohtaiseksi. Pillereiden lopettaminen paljasti piilevänä olleen pco-syndrooman kaikkine ihanuuksineen, mm. akne ja verensokerin heittely kuuluivat asiaan (aknea tosin oli ollut aiemminkin, sitä oli hoidettu nimenomaan pillereillä). Lääkärin mukaan lasta ei tulisi ilman lapsettomuushoitoja ja lisäksi joutuisin syömään pillereitä vaihdevuosiin asti. No, tulin raskaaksi lääketieteen avustuksella ja kas kummaa, raskauden jälkeen kaikki oireet ovat hävinneet. Raskaus on saattanut vaikuttaa tuohon, mutta veikkaisin, että suurin ansio kuuluu raakaruoalle, josta ruokavalioni koostuu nykyisin lähes pelkästään. Luulen myös, että pillerit ovat olleet alunperin aika suuressa osassa hormonitoiminnan ongemiin, vaikka mikään virallinen taho ei tietysti tätä mielipidettä tuekaan;) Se ainakin on varmaa, että mihinkään hormonivalmisteisiin en enää koske.

HaLo kirjoitti...

Nevie: Raskaus ja synnytys tasaa joissain tapauksissa naisen hormonitoimintaa, onneksi sinullakin kävi niin.

Mullekin ehdotettu lapsenhankintaa ihan siitä syystä, että silloin olisi 50 % mahdollisuus migreenin loppumiseen.

Terveellisen ruokavalion vaikutuksia ei myöskään voi kiistää, sen allekirjoitan täysin!

Viralliset tahot saa mun mielestä mennä omaa oravanpyöräänsä ja syöttää nappuloita niitä haluaville.

Jokainen meistä on oman itsensä ja oman terveydentilansa paras asiantuntija — ei lääkäri, vaikka hänelle kuinka sitä selittäisi. Omaa kehoa kannattaa kuunnella, ei täällä ole aikaa jatkaa tahallaan sellaisten neuvojen noudattamista, jotka pahentavat omaa oloa ja terveyttä.

Hellunen kirjoitti...

Mulla lis niin pitkä tarina tästä aiheesta, mutta lyhyesti. Ennen lapsia söin pitkään pillereitä. Vähensivät voimakasta kuukautiskipua, vähän migreeniäkin. Jälkeenpäin tajusin että olin kireämpi tyyppi silloin. Lasten jälkeen ei mikään pillerimerkki sopinut. Mielialamuutoksia jne. Kokeilin hormonikierukkaa ja pidin sitä kolme vuotta, kunnes tajusin että olen flegmaattinen, tunteeton ja haluton jne. kuukausi poiston jälkeen olin kuin eri ihminen. Ympäristökin huomasi sen. Mulle laitettiin vielä toinen kierukka myöhemmin hoitona rajuihin kuukautiskipuihin, vaikka väitin ettei se sovi. Tulos oli katastrofaalinen. Itkin ja raivosin ja sitä rataa. Poistatin kierukan kolmen kuukauden jälkeen. Sain sitten onneksi kohdunpoiston ja olen ollut onnellinen sen jälkeen. Ei ole sopinut mulle koskaan hormonaalinen ehkäisy. Harva gynegologi myöntää ettei se kaikille sovi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Itse käytän tällä hetkellä ehkäisyrengasta, mutta olen jo pitkään harkinnut kuparikierukkaan siirtymistä. Mainitsit aiemmassa kommentissasi, että olet käyttänyt homeopaattisia valmisteita "selviämisurakassasi". Voisitko tarkemmin vinkata valmisteiden nimistä, (sivu)vaikutuksista ja käyttötarkoituksista?

Loppuun vielä hieman pinnallisempi kysymys: oletko huomannut, että hormoniehkäisyn käytön loppu olisi aiheuttanut iho-ongelmia? Itselläni myöskin rinnat turposivat huomattavasti hormonaalisen ehkäisyn käytön aloitettuani. Tuleekohan tämä kumoutumaan, jos siirryn kuparikierukkaan? :/ Lopettamiset psyykkiset edut olisivat todennäköisesti niin suuret, että ne varmasti kompensoisivat pienempää kuppikokoa, mutta pinnallinen minä ei ole tästä kovinkaan innoissaan. :D

jenni kirjoitti...

Itse söin pillereitä n. 10v ajan ja lopetin helmikuussa 2009.

Ennen pillereitä kuukautiset olivat kivuliaat, ihan epäsäännölliset, vuoto oli runsasta ja saattoi kestää 2vk putkeen. Ja iho ei ollut paras mahdollinen. Pillerien kanssa iho parani ja kierto säännöllistyi ja kivut hellittivät.

Kun kerroin lääkärille, että aion lopettaa, hän sanoi, että okei, mutta kirjoittaa kuitenkin mulle reseptin mukaan, koska KUITENKIN tahdon aloittaa ne uudelleen, koska vanhat ongelmat tulisivat takaisin.

Kuinkas kävikään? Vuoto oli ihan säännöllinen n. 1,5v ajan! Nyt on pientä epäsäännöllisyyttä, mutta tiedän kyllä, mikä siihen vaikuttaa. Iho vähän meni huonommaksi, lähinnä koko kasvojen ja dekolteen iho muuttui sellaiseksi "epätasaiseksi" ja mustapäitä voi tulla vähän, mutta esim metrin päästä katsottuna ihoni näyttää ihan hyvältä :)
Joudun joskus ottamaan kuukautiskipuun lääkettä vuodon 2. päivänä ja se on siinä, vuotokin on tosi vähäistä. Pillerien kanssakin se kesti viikon, nyt n. 3 pv.

Eli ei kaduta yhtään pillerien lopettaminen. HaLon mainitsema homeopatia on muuten aivan mahtava juttu, ja sitä kannattaisi harkita myös noihin hormoniongelmiin ja niistä johtuviin sairauksiin. Sitten pitäisi mennä pätevälle (klassiselle) homeopaatille, joka tekisi kunnon rakennehoidon. Mulla on sellaisessa hoidossa hävinneet hiton pahat allergiat ja alkava astma :)

HaLo kirjoitti...

Hellunen: Todella ikäviä kokemuksia sinulla! Pelkästään jo mielialan vaihtelut vaikuttavat niin paljon arkielämän sujumiseen ja läheisiin — olen iloinen että tilanteesi on nyt tasaantunut :) Nyt tiedät ainakin kokemuksen rintaäänellä, että mikä sopii ja mikä ei :)

Anonyymi: Homeopaattisista olen käyttänyt Cimicifuga D6-nimistä valmistetta. Se on tarkoitettu kivuliaisiin kuukautisiin, tasaamaan hormonitoimintaa ja vähentämään hormoniperäistä migreeniä. Sen lisäksi olen käyttänyt Dr. Reckewegin R16-tippoja (hormonaaliseen migreeniin/päänsärkyyn). Jos on taipumusta kilpirauhasen vajaatoimintaa, voi käyttää myös saman merkin R59-tippoja hormonitoimintaa tukemaan. Ovat kohtuuhintaisia (10-15 €/kpl) ja kestävät kauan!

Sain laastarin lopettamisen jälkeen jonkin verran näppylöitä, vaikka ennen hormonaalista ehkäisyä ei ole oikeastaan koskaan ollut finnejä. Mutta toisaalta altistuin uudestaan homeelle, joten on hyvin todennäköistä että johtuu ennemmin siitä.

Mulla kasvo rinnat kaksi kuppikokoa, kun aloitin hormonaalisen ehkäisyn — lisäksi molemmissa kuppikoon ero. Itselläni ei ainakaan ole rinnat rupsahtaneet hormonaalisen ehkäisyn lopetuksen myötä. Aika epätodennäköiseltä kuulostaa sellainen vaihtoehto :) Ja ainahan voi jumppailla niitä rintalihaksia ;)

HaLo kirjoitti...

jenni: Onpas sinullakin melkoinen tarina! Mullakin vuoto tullut säännölliseksi, joka on ennen näkemätöntä (terveisin: kuuden kuukauden välein)

Homeopatia toimii! Saat jakaa täällä kommenttiosiossa kyllä kokemuksiasi nimenomaisista tuotteistakin, jos haluat :)

jenni kirjoitti...

^

En oikeastaan voi homeopaattisista tuotteista voi jakaa kokemuksia, en edes suosittele omin päin ostamaan homeopaattisia valmisteita, vaan suosittelen menemistä PÄTEVÄN KLASSISEN homeopaatin hoitoon.

Jos itse mistään tietämättömänä ostaa hom.valmisteita, niin parhaassa tapauksessa niillä voi hoitaa jotain oireilua, mutta kunnon homeopaatti tekee rakennehoidon ja siinä hoidetaan koko ihminen, ei yksittäisiä oireita. Ja annetaan yksilöllisesti juuri sopiva lääke. Noissa yhdistelmävalmisteissa on erilaisia lääkkeitä sekaisin, jotka ovat "yleisesti" tietyn oireen/ vaivan hoitamiseen sopivia, eli niiden teho perustuu siihen, että joku yksittäinen lääkeaine on mahdollisesti käyttävälle ihmiselle juuri se sopiva. Jos ei ole, niin lääkkeellä ei ole mitään vaikutusta.

Jos tähän väliin saan tosiaan kertoa omaa historiaani, niin olen "aina" ollut allerginen about kaikille siitepölyille ja nyt on ikää 30v. Eli jokakeväistä ja -kesäistä tuskaa, enemmän tai vähemmän. 20-vuotiaana alkoi tulla joitain ruoka-aineallergioita sekä eläinallergiat (kerran sain jopa anafylaksian ampiaisen pistosta). Joskus 26-28-vuotiaana olin melko lailla 2v flunssassa! :( Joka ikinen kuukausi 1-2 flunssaa. Ei ollut herkkua...

28-vuotiaana aloin yhtäkkiä allergisoitua voimakkaasti lähes kaikille ruoille, ja vuodenvaihteessa 2008-2009 oli alle 20 ruoka-ainetta, joita pystyin syömään. Kuumentaminen, raastaminen, pakastaminen, mikään ei auttanut. Olin ympärivuotisessa allergia- ja astmalääkityksessä, koska alkava astmakin todettiin. En voinut syödä yhtäkään hedelmää, en mitään marjoja, vihanneksista vain salaatti, kurkku, kesäkurpitsa ja jotkut kaalit kävivät. Viljat ei käyny (paitsi tattari tms), maito oli vähän niin ja näin, mausteista vain suola oli ok, jne...

Oireina oli kutinoita, kurkun turpoamista, heikotusta, ripulia, ummetusta, oksentelua, mahan turpoamista, kammottavat ilmavaivat, jne.

Kävin Iho- ja allergiasairaalassa, jossa ei osattu tehdä mitään, lääkettä naamariin vaan! Siedätys olisi kuulema mahdollisesti auttanut 1-2 siitepölyyn kerrallaan, mutta ei välttämättä sen kanssa ristiin reagoiviin ruokiin. Minulta tähystettiin suoli ja maha ja tehtiin kaikki mahdolliset testit. Antioksidanttiklinikalta sain vihdoin fiksuja neuvoja ja lisäravinnehoidon ja probioottihoidon seurauksena tilanteeni koheni ja ruokavalioni laajeni, mutta niihin meni kauheasti rahaa (koko setti varmaan ainakin 2000 euroa!) ja kesällä 2009 tilanne meni taas huonommaksi.

Loppukesästä 2009 menin akupunktioon ja se auttoi ekalla kerralla suoliston turvotukseen, mutta sitten edistys jotenkin loppui. Sitten menin homeopaatille rakennehoitoon ja jo parin kk kuluttua pystyin lopettamaan kaikki lääkkeeni :)

Nyt on ensimmäinen kesä ainakin 25 vuoteen, kun en ole tarvinnut mitään allergialääkkeitä! Pystyn syömään mitä tahansa, en saa enää allergisia oireita. En eläimistä (kylässä kaverin kissa nukkui mun tyynyn vieressä - varsinainen tulikoe!), en siitepölyistä, en ruoista :) Olen silti aika tarkka syömisistäni, koska suolistoni tuppaa olemaan herkkä. Se turpoaa jos syön ihan holtittomasti, mutta muita oireita ei ole.

Rakennehoito on mulla vielä kesken. Eka kerralla oli pitkä haastattelu, jossa kysyttiin kaikki mahdollinen. Sain vastaanotolla hom. lääkettä myös. Sen jälkeen olen ollut tarpeen vaatiessa homeopaattiini puhelimella yhteydessä ja tarpeen vaatiessa olen myös mennyt uudelleen vastaanotolle ja saanut siellä aina lääkkeen (lääkettä on vaihdettu hoidon edetessä monta kertaa). Käyntiväli on mulla ollut n. 4-6 vk, tosin viimeksi jo 2kk (samoin lääkkeenottoväli, lähestulkoon - sitä ei siis oteta päivittäin!). Eli yhä harvemmin ja harvemmin tarvitsee käydä. Ja allergia on jo hoidettu pois, mistä olen tosi onnellinen :)

HaLo kirjoitti...

jenni: Sulla on ollut kyllä hurja muutos entiseen — hienoa! Harvalla on kuitenkaan noin paha tilanne ja jos on kysymys pienemmistä oireista (1-2), voi mielestäni hyvin käydä luontaistuotekaupassa kysymässä mikä tuote sopisi parhaiten oirekuvaan. Homeopaattisia myyvissä kaupoissa on yleensä aina joku homeopaattisen koulutuksen saanut, joka osaa kertoa tarkemmin.

Toki oikealla homeopaatilla saa tarkemman analyysin ja välttyy "hutikokeiluilta".

Anonyymi kirjoitti...

Hieman "myöhässä" kirjoittelen tänne ketjuun, mutta kirjoitan kuitenkin jos tästä vaikka on jollekulle muulle joskus hyötyä.. :) Itsehän löysin tämän hyvän blogisi jostain mutkien kautta kun tutkin e-pillerien(yasmin) lopettamisesta kertovia sivustoja.
Lopetin pillerit(joita ehdin syödä 7vuotta, 2 eri merkkiä)liki kuukausi sitten ja itselleni ei ole toistaiseki (puutakoputtel!) tullut mitään kovin kummoisia oireita. Olin henkisesti valmistautunut kaikkiin, niin hyvin kuin nyt vain saattoikaan, mahdollisiin oireisiin joita lopettamisesta saattaisi seurata, mutta olenkin tainnut päästä helpolla.. Heti lopettamisen jälkeen huomasin kyllä ihon menevän kasvoista hieman huonompaan kuntoon. Tuli sellaista pientä näppyä joka tuntui koskettaessa epätasaisuudelta, mutta ei näkynyt kauheasti katsojan silmään. Tilanne on kuitenkin tasaantunut hieman, joitain finnejä tulee edelleen. Mielialani myös kirkastui ja jatkuva väsyttäminen loppui! Huomasin olevani paljon energisempi ja jaksoin keskittyä asioihin paremmin. En ole myöskään kiukutellut puolisolle entiseen tapaan, joten sekin ilostuttaa :)
Olisinpa lopettanut aikaisemmin! Lapsia ei ole tarkoitus tässä kohtaa vielä hankkia, vaan tutustua luonnomukaiseen ehkäisyyn ja itsetuntemukseen ensisijaisesti.
Ruokahaluni on mielestäni pysynyt ennallaan eikä painokaan ole noussut. Seksihalut ja herkkyys on palannut, josta olen enemmän kuin hyvilläni. Pillerien aikaan tuntui ettei mikään tunnu miltään ja kiihottuminen oli vaikeaa.

Nyt odottelen vain milloin tulee ensimmäiset luonnolliset kuukautiset ja miten kierto mahtaa tasoittua, oireilla vai ilman.. :)

Comments