Toissa viikonloppuna mieheni yllätti minut työpäiväni jälkeen viemällä piknikille joenrantaan. Herkullisten salaattiannosten lisäksi hän oli hakenut Alkosta meille luomuviiniä — ja oli kyllä hyvää! Kyseessä oli puolimakea Ursula Ornament. Voisiko kesäpäivää viettää paremmin kuin auringonpaisteessa ruohikolla loikoillen?
Luomuviineissäkin on sulfiitteja, mutta Alkon myyjä sanoi minulle joskus aiemmin, että se on lähestulkoon pakollinen ainesosa säilymisen kannalta. Jostain syystä en itse saa luomuviineistä päänsärkyä — toisin kuin lisäaineilla täytetyistä normiviineistä (joissa on ehkä enemmän myös sulfiitteja?).
Toivotaan taas yhtä aurinkoista viikonloppua :)
HaLo


4 kommenttia:
Kendermannsilla on yksi aivan ihana luomuvalkoviini. Kannattaa kokeilla.
Mä olen jutellut tästä myös muutaman kerran Alkon myyjien kanssa. Minustakin luomuviinit aiheuttavat vähemmän päänsärkyä. Mutta sekin vaihtelee. Myyjän mukaan mikään ei takaa tai siis ei ole niin, että luomuviineissä olisi vähemmän sulfiitteja. Tyhmää, että niiden määrää kussakin viinissä ei vain voi selvittää mistään.
Laura: Kiitos vinkistä, kokeilen!
Pellon pientareella: Totta puhut. Tuntuu muutenkin, että sulfiiteista on hyvin vähän tietoa missään. Jos olisi enemmän aikaa tehdä salapoliisityötä niin selvittäisin..
Nyt tyydyn vain siihen johtopäätökseen, että normiviinien lisäaineet yhdistettynä sulfiittiin on itselleni paha yhdistelmä ja luomuviinien pelkkä sulfiitti parempi.
Lueskelin asiasta joskus jostain, ja tosiaan taitaa olla niin, että viiniä on mahdotonta valmistaa kokonaan ilman sulffiitteja. Niitä nimittäin muodostuu luonnostaan käymisvaiheessa.
Viinien luomumerkit on yleensä mallia "rypäleet ovat luomua". Eli siis teoriassa valmistusvaiheessa voidaan lisätä "mitä vain", ja olla silti luomusertifioituja.
Luomutuottajat kuitenkin noin yleensä pyrkivät pitämään lisättyjen sulffiittien määrän minimissä. Mikä siis auttaa päänsärkytaipuvaisia.
http://biodordogne.fr/le-vin-bio-sans-sulfite-n%E2%80%99existe-pas
Lähetä kommentti