Kilpirauhaseni alkoi reistailla hormoniheittelyn tuloksena oikein kunnolla tuoden mukanaan tolkuttoman väsymyksen, painonnousun (+7 kg!), mielialavaihtelut, epäsäännölliset kuukautiset, migreenikohtaukset uudelleen, muistikatkokset ynnä muuta kivaa. Nyt syksyllä alkoi tuntua, että on pakko saada apua tähän systeemiin ennen kuin romahdus iskee.
Niinpä tuttavalleni Marja Lehtiselle, joka lupasi auttaa tilanteessa. Hänellä on huikeasti kokemusta ruokavaliolla parantamisesta. Lisäksi tarvitsen useita lisäravinteita auttaakseni kilpirauhastani toipumaan — niistä lisää toisessa postauksessa.
Kahden tunnin keskustelussa Marjan kanssa kävi ilmi, että luultavasti myös suolistoni on TO-DEL-LA pahassa jamassa. Asuminen puoli vuotta homeasunnossa vuonna 2008 on saanut suolistoni bakteerikannan sekaisin ja sitä kautta koko elimistöni. Ei sitä turhaan sanota, että suolisto on ihmisen toiset aivot. Tällä hetkellä suolisto on luultavimmin todella täynnä homeitiöitä sekä sen aiheuttamaa hiivaa. Great, vai mitä?
Ei tarvi siis ihmetellä sitä, miksi akku on ollut koko ajan niin loppu meikäläisestä. Kerroin Marjalle, että olen ollut raakaravinnolla keväällä ja edelleenkin osittain. Marjan mielestä se ei sovi minulle tällä hetkellä pelkästään, koska ruuansulatus on suoliston kunnosta johtuen todella huono. Siispä uudessa tiukkisruokavaliossani on mukana myös lämmintä kasvisruokaa.
Ruokavaliostani karsittiin seuraavat aineet:
• Suomalaiset gluteeniviljat — tilalle tattari, hirssi, quinoa, amarantti, täysjyväriisi
• Sokeri, myös hunaja — tilalle stevia, lucuma
• Hedelmät (sokerin vuoksi) — tilalle marjat ja sokerittomat marjamehut (täysmehut, luomu)
• Punainen liha ja kana — tilalle kala, pavut, idut, tofu joskus, pähkinät
• Maitotuotteet — tilalle pähkinämaidot, pähkinäjogurtit
• Alkoholi
• Ei paljon raakoja vihanneksia —tilalle vihersmoothiet, jotka keho hyödyntää ja sulattaa paremmin
• Kaikki sipulit, koska ne lisäävät mielialanvaihteluita
• Ei paljon raakoja vihanneksia —tilalle vihersmoothiet, jotka keho hyödyntää ja sulattaa paremmin
• Kaikki sipulit, koska ne lisäävät mielialanvaihteluita
Se, että yllä olevat aineet ovat olleet ruokavaliossani jo kauan vähällä käytöllä, ei tällä hetkellä riitä. Vähäinenkään käyttö ei ole nyt hyväksi — nollatoleranssi siis. Tulen täällä blogin puolella jakamaan kivoja reseptejä, koska nyt "joudun" mietiskelemään tarkemmin mitä syön — suhtaudun tähän seikkailumielellä. Täytyy olla kiitollinen, että apua on tarjolla, kunhan jaksaa itse soveltaa saamiaan neuvoja.
Tärkeää on pitää ruokavalio todella yksinkertaisena seuraavat pari kuukautta.
On niin harmillista, että ruokavalion osuutta ei korosteta länsimaisessa lääketieteessä yhtään. Monia sairauksia ja kipuja voitaisiin helpottaa ja jopa parantaa oikealla ruokavaliolla.
Raportoin teille jatkossa, että miten tämä juttu rupeaa istumaan meikäläiselle. Jos minusta ei kuulu mitään päiväkausiin, olen luultavasti liian väsynyt. Joskus tilanteet vaihtelevat. Optimistisuus kannattelee eteenpäin, muistakkee se! :)
Tärkeää on pitää ruokavalio todella yksinkertaisena seuraavat pari kuukautta.
On niin harmillista, että ruokavalion osuutta ei korosteta länsimaisessa lääketieteessä yhtään. Monia sairauksia ja kipuja voitaisiin helpottaa ja jopa parantaa oikealla ruokavaliolla.
Raportoin teille jatkossa, että miten tämä juttu rupeaa istumaan meikäläiselle. Jos minusta ei kuulu mitään päiväkausiin, olen luultavasti liian väsynyt. Joskus tilanteet vaihtelevat. Optimistisuus kannattelee eteenpäin, muistakkee se! :)
HaLo
10 kommenttia:
hei en ollut huomannutkaan että sullekin on tullut tolalisia oireita! mikä ihme tossa pillerien lopetuksessa aiheuttaa ton kilpirauhasen vajaatoiminnan?? Itselläni sama juttu, ja +8 kiloa tullut lisää! Kuukautiset oli myös poissa 7 kk ja hiuksista lähti about puolet, valehtelematta.
Tänään oli itseasiassa ensimmäinen päivä kun kampaan lähti harjatessa vain KAKSI hiusta! Arvaa iloitsinko?
Oon itsekin yrittänyt tasapainottaa ruoalla, mut tuntuu että syön mitä tahansa niin nuo kilot ei enää lähde. yritän vähentää syömistä ja paino vaan nousee..
kaikkea mahdollista mitä mulle on tulut muitakin ongelmia löytyy mun blogista tunnisteella hormonit:
http://pieniajuttujaelamasta.blogspot.com/search/label/hormonit
Karoliina: Kirjoitan tuosta kilpparijutusta piakkoin lisää ja vastaan kysymykseen siitä.
Ehkä meillä on vaan niin herkät kehot, että ylimääräiset hormonit sekottanu pakan täysin? Olen kuullut, että suurimmalla osalla paino TIPPUU hormonaalisen ehkäisyn lopetuksen seurauksena.
Olen käynytkin sun blogissa lukemassa kaikki hormonijutut jo aiemmin (silloin ku niitä on tullu). Monesti pitäny jättää kommenttia, mut jotenki jäänyt.
Tsemppaillaan toisiamme :) Uskon, että tulevasta kilppari-postauksestani on ainakin jotain hyötyä sinullekin :)
Tsemmpiä sinne, motivaatio kasvaa varmasti kun huomaat kehossasi ja mielessäsi parempaa oloa :)
Sairaanhoitaja kommentoi (haha, vitsi miten viralliselta kuulostaa): Länsimaisessa lääketieteessä kyllä ruokavaliota hoidon tukena käytetään (ei kyllä ehkä aina ihan parasta mahdollista?), ongelma usein vaan on se, että potilaat yksinkertaisesti haluavat sen pillerireseptin. Ja kun se on saatu, elämäntapamuutokset häviävät mielestä.. Tämä on valitettava totuus usein esim. verenpaineen ja diabeteksen hoidossa :( Tietysti kovasti parannettavaa olisi, monetkaan lääkärit eivät todellakaan korosta riittävästi omien elämäntapojen vaikutusta (joka on se ratkaiseva tekijä).
Eevi: Kiitos :)
juille: No tuokin on varmasti totta. Ihmiset ei ole valmiita ehkä satsaamaan omaan terveydenhuoltoon. Mutta uskon sen osittain johtuvan siitä, että koko sairaanhoitosysteemi on holhoava. Ihmiset ajattelevat, että kyllä ne pillerit parantavat, kun niin on mainostettu ja kerrottu.
Lisäksi uskon, että ruokavaliotukena käytetään nimenomaan tätä ruokaympyrää, joka on ihan suolesta (margariineineen ja pottuineen). Been there!
Kandee muuten lukea Sirkka Santapukin Oivallus-kirja. Siinä on paljon mielenkiintoista asiaa tästä nykyisestä lääkäri-potilas-asetelmasta. Ei varmasti potilaatkaan ole tänä päivinä helppoja!
Tuossa kirjassa esitettiin kuitenkin mielenkiintoinen lähestymistapa: Mitä potilas on itse valmis tekemään asioiden hyväksi? Jos tuon kysymyksen pohjalta rakennettaisiin hoito-ohjelma, se voisi toimiakin.
Kiitos lukivinkistä, tuohon täytyykin tutustua! :)
Olen samaa mieltä monista terveydenhuollon ongelmista. Vallalla on pitkälti hieman vanhentunut "ylhäältä ala" -mentaliteetti, jossa ajatellaan ettei ne potilaat kuitenkaan mitään ymmärrä. Tietysti tälläinen lähestymistapa akuuteissa tilanteissa on jopa välttämätön (esim. jos joutuu sairaalaan äkillisesti onnettomuuden tai henkeäuhkaavan, vakavan sairastumisen yllättäessä), mutta ei se vaan toimi kun yritetään ehkäistä sairastumista tai hallitaan jo ilmenneitä sairauksia ja ongelmia pitkäaikaisesti. Mutta osallistavampaan suuntaan ollaan menossa, esim. avoterveydenhuollossa ei enää puhuta potilaista, vaan asiakkaista (mikä kyllä sekin tuo mukanaan tietynlaista ongelmaa).
Ruokaympyrästä en ole itsekään järin innostunut. Itsellenikin sopii parhaiten vegaaniruoka suurimmaksi osaksi raakana. Tuoreruoan määrää lisäämistä yleensä suosittelen, mutta tietenkään omaan mielipiteeseeni/kokemukseeni perustuvaa tietoa en sen kummemmin voi alkaa potilaille jakamaan..
Se mikä unohtui on mainita, on että tosiasiassa suurelle osalle suomalaisia siirtyminen ruokaympyrään/lautasmalliin olisi ihan valtava harppaus kohti terveempää elämää - vähän kauemmmaksi sieltä eines- ja kaljahyllyjen luota..
Kannattaa tutustua funktionaaliseen lääketieteeseen. Siinä otetaan huomioon ihmisen biokemiallinen yksilöllisyys ja suunnitellaan jokaiselle sopivat ravitsemukset sekä tutkimukset ja hoitomuodot. Etenkin jos on sairaus taustalla kannattaa yrittää päästä funktionaalista lääketiedettä edustavan lääkärin vastaanotolle - ehkäpä asialle voidaan tehdä jotain.
Anonyymi: Itse asiassa kysymys on nimenomaan funktionaalisen lääketieteen ammattilaisesta — Marja koulutettu ravintovalmentaja, joka on sekä Pro Health ry:n, että Funktionaalisen lääketiedeseuran jäsen.
Luultavasti menen vielä ravitsemusterapeuttini suosittelemiin tutkimuksiin Antioksidanttiklinikalle. Tekstistä sai ehkä hieman harhaanjohtavan käsityksen — ravintoterapeutteja kun on niin monenlaisia.
Kiva :) Toivottavasti jonain päivänä perinteinen koululääketiede ja funktionaalinen puoli yhdistyisivät, jotta kaikki saisivat tarvitsemansa hoidon. Monet hoitomuodot auttavat, joita koululääketiede ei täysin hyväksi. Ihminen on kuitenkin yksilö.
Lähetä kommentti